WWW-diary of Antti-Juhani Kaijanaho:

Sunday, 31 August 2003




00:33:13 EEST @939

Luokkakokous meni.

Kyseessä oli siis Jyväskylän-luokkani 10-vuotistapaaminen. Lopetimme 9. luokkamme vuoden 1993 kevätjuhlaan. Minä, Oras ja Olli jatkoimme Steiner-koulua Tampereella. Osa muista meni kaupungin lukioihin, osa Petäjävedelle. Monenlaista elämäntarinaa saimme kuulla, kun kertasimme toisillemme, mitä koulun jälkeen oli meille tapahtunut. Olin ainoa yliopistosta valmistunut, mutta usealla oli opintoja takana (journalistiikka, viestintä, ympäristöpolitiikka jne). Yksi oli poliisikoulussa, yksi lähdössä (ehkä) rauhanturvaajaksi, yksi opiskelee matruusiksi.

Näin pitkästä aikaa erään lapsuudenystäväni, jonka kanssa vietin paljon aikaa juuri koulua edeltäneinä vuosina ja sitten koulun alkuvaiheessa. Olin hänet nähnyt viimeksi vuonna 1994 tai 1995, milloinkas se olikaan.

Suhteellisen siististi oltiin, juomat otettiin esille vasta joskus kahdeksan aikaan. Soitimme kymmenen jälkeen kollektiivisen puhelun luokanopettajallemme. Puhuimme asiaa ja juoruilimme. Hauskaa oli.

Ehkä osan heistä näen jo ennen seuraavaa luokkakokousta :)

Palaute osoitteeseen antti-juhani@kaijanaho.info.


12:07:06 EEST @421

Ilmeisesti West Wing tuli jo viime viikolla. Missasin sen, kun mistään ei ollut kuulunut ennakkorummutusta enkä viime sunnuntaina lukenut lehteä.

Tänään aion korjata virheeni :)

Palaute osoitteeseen antti-juhani@kaijanaho.info.


13:49:03 EEST @492

J. otti esille klassisen Monty Hall -ongelman. Totesimme, että asiaa voisi hyvinkin simuloida tietokoneella, saisi "konkreettista" todistusaineistoa. Lupasin tehdä, kun kerkeän.

Tänään ajattelin tehdä Debian-rästejäni.

Ja katsoa sekä West Wingin että YLE24:ltä Mika Salon ameriikan-ajelua.

Palaute osoitteeseen antti-juhani@kaijanaho.info.


18:16:50 EEST @677

Pyysin Pinseriä laittamaan linkkinsä tähän päiväkirjaan suoraan uusimman päivän sivulle.

Palaute osoitteeseen antti-juhani@kaijanaho.info.


19:18:10 EEST @720

Ei tänään saa näköjään mitään aikaiseksi, olen lievästi kipeänä.

Palaute osoitteeseen antti-juhani@kaijanaho.info.


23:11:35 EEST @882

Kysyn vaan pohtii juorulehtien olemusta: homman nimihän on sellainen, että näillä lehdillä on diilejä julkkisten kanssa, joiden mukaan julkkikset myyvät jatkuvasti tietoja elämästään näille lehdille. Lehdet kuitenkin naamioivat nämä tiedot uutisen muotoon. Nämä lehdethän ovat ilmiselvästi rikkaiden paperille haamukirjoitettuja blogeja, joiden lukemisesta saa maksaa :)

Palaute osoitteeseen antti-juhani@kaijanaho.info.


Edellinen / Previous

Seuraava / Next

Antti-Juhani Kaijanaho

Muista myös Pinserin blogilista
Tilaa tämä päiväkirja Päivän pamaukseesi (Pinseri)