Kuulemma Psykocenterin ihmisiä on kielletty oleskelemasta käytävillä vierailun ajan. Meille ei ole tullut sellaista käskyä. Saa nähdä, mitä tapahtuu.
Palaute osoitteeseen antti-juhani@kaijanaho.info.
iso käsi), Lopuksi kuoron edustaja antoi kuningattarelle ja kruununprinsessalle (ei kuninkaalle!) uusimman levynsä. Sitten seurue alkoi siirtyä kohti meidän kerrostamme.
Vahtimestari ohjasi meitä niin, että parvelta näki kunnolla ulos. Odotimme minuuttikaupalla, ja lopulta seurue tulikin. Kuningas ensimmäisenä, toki, Ainon saattelemana. Kuningas katsoi minua ja lähelläni olleita henkilökunnan jäseniä ja nyökkäsi vaivautuneesti. Aino selitti näkymää ja nopeasti ohjasi seurueen meidän ohitsemme jättämällemme näköalakohdalle. Aino selitti, että tässä on meidän opiskelijoita - sitten joku korjasi - eikun henkilökuntaa. Seurueen hännillä ollut suomalalainen vanha herrasmies kysyi minulta että ovatko meillä jo opinnot alkaneet. Sanoin, että olemme henkilökuntaa.
Ja sitten seurue jatkoi matkaa, ja minä tulin kirjoittamaan tämän raportin :)
(Näin sivumennen sanoen, Victoria on kauniimpi kuvissa kuin livenä:)
Palaute osoitteeseen antti-juhani@kaijanaho.info.
Palaute osoitteeseen antti-juhani@kaijanaho.info.
Poliisi setvii sitä peräänajoa tuossa.
Palaute osoitteeseen antti-juhani@kaijanaho.info.
Palaute osoitteeseen antti-juhani@kaijanaho.info.
Maakunta-arkiston pysäkillä oli nuori nainen polkupyöränsä kanssa ja halusi nousta kyytiin. Normaaliin tapaan hän käveli keskiovelle. Kuski ei kuitenkaan avannut sitä. Kun oli hetki kulunut näin, huusin keskioven takana olevalta paikaltani kuskille että takaovi pitäisi avata. Ei mitään. Lopulta pyöräilijä meni etuovelle pyytämään takaovea auki. Kuski halusi maksun etukäteen, mikä oli minusta outoa, koska tähän mennessä aina oli minun nähdäkseni maksettu vasta kyytiin noustua. No, pyöräilijä pääsi kyytiin, mikä oli tärkeintä, mutta minä kyllä laitoin mielessäni pitkän miinuksen kuljettajan kohdalle. Periaatteessa kai olisi mahdollista, että kuski tunsi pyöräilijän ja tiesi tämän olevan häirikkö; sellaisessa tapauksessa kuskin toiminta olisi ollut hyväksyttävää. Mutta jos kuski näin ajatteli, hän ei ainakaan sitä näyttänyt sen enempää kuin että pakotti pyöräilijän maksamaan ennen kuin keskiovi aukesi.
Palaute osoitteeseen antti-juhani@kaijanaho.info.
Ai mistä puhun?
No sähkökatkoista tietenkin. Pohjois-Amerikka, Helsinki ja Lontoo.
Palaute osoitteeseen antti-juhani@kaijanaho.info.
Olettakaamme, että koulussa on oppilas, joka on hyvin kiinnostunut jostakin aiheesta. Ja olettakaamme esimerkin vuoksi, että aihe on Erasmus Rotterdamilainen. Kyseessä voisi olla tietysti mikä hyvänsä aihe taivaan ja maan väliltä. Mutta kun esimerkkitapauksessamme oppilas koulussa joutuu valmistelemaan ja pitämään esitelmän valitsemastaan aiheesta, hän varmaankin haluaisi valita Erasmuksen. Silloin on hyvin epätodennäköistä, että kukaan hänen luokkatovereistaan tai luokan opettaja olisi siitä oikeasti kiinnostunut. Vaikka aihe sallittaisiinkin, työ menee hukkaan eli se ei palvele mitään todellista viestintää, vaan se on pelkkä muodollinen suoritus. Sama koskee nykyisin lähes kaikkia harjoitustöitä ja opinnäytetöitä väitöskirjoja myöten - ja suurta osaa ns. tieteellisistä tutkimuksistakin.Mutta maailmasta epäilemättä löytyisi moniakin ihmisiä, jotka ovat niin kiinnostuneita Erasmuksesta, että haluaisivat lukea tuntemattoman koululaisenkin esseen hänestä - ainakin jos se on kirjoitettu todellisesta harrastuksesta. Ja nämä ihmiset voisivat jo nykyisin käytössä olevilla välineillä etsiä Webistä dokumentteja, joissa puhutaan Erasmuksesta, ja näin löytää sen esseen. Toinen asia on, että suurin osa heistä ei ymmärtäisi suomea. Niinpä koululaisellamme olisi todellinen, sydämen harrastuksesta nouseva motiivi opetella kirjoittamaan englanniksi ja tehdä se huolella, käyttäen sanakirjoja, oikeinkirjoituksen ja kieliasun tarkistamisen ohjelmia ja englannin opettajan apua. Ja luonnollisestikin hän haluaisi käyttää aikaa ja vaivaa myös etsiäkseen Internetistä käsiinsä paljon aineistoa Erasmuksesta. Hän saattaisi myös huomata, että kunnollinen paneutuminen Erasmuksen ajatteluun ja työhön vaatisi jonkinasteista latinan taitoa ja hänen aikakaudensa historian tuntemusta. Saattaa olla, että hänen koko opiskelunsa pitkän aikaa pyörisi Erasmuksen ympärillä. Koululaitos varmaankin suhtautuisi sellaiseen "yksipuolisuuteen" varsin kielteisesti, vaikka todellisuudessa se olisi loistava moottori mitä monipuolisimmalle opiskelulle - kenties ainoa asia, joka juuri tätä ihmistä motivoisi opiskeluun.
Olen ollut pikkupojasta asti oppiva ihminen, mutta suorittamisessa pärjäsin parhaiten jostain koulun 7. luokalta ensimmäiseen yliopistovuoteeni asti. Silloin nimittäin omassa elämässäni oli eräs erasmus. Ei Erasmus Rotterdamilainen, vaan Einsteinin suhteellisuusteoria. Ymmärsin joten kuten erityisen suhteellisuusteorian intuitiiviset pääpiirteet jo 7. luokan lopussa, mutta halusin oppia ymmärtämään yleistä suhteellisuusteoriaa. Luin kirjaston kirjat, jotka aihetta käsittelivät ja siirryin yliopiston kirjaston vakioasiakkaaksi. Vapaakappalekokoelmasta luin muutamia monisteita, jotka lopulta saivat minut ymmärtämään, että tarvitsen tensoreita! Sain selville, että tensorit ovat matematiikkaa, joten aloin haalia aiheesta kirjallisuutta. Aika pian vanhempani huolestuivat ja halusivat jonkun ohjaamaan matikanlukujani. Tämä joku tuli olemaan vanhempieni tuttu, Jyväskylän yliopiston silloinen matematiikan assistentti (nyk. lehtori) Lauri "Kahis" Kahanpää. Kahis antoi minulle luettavaksi silloin vielä työn alla olleen monisteensa Johdatus matematiikkaan, jota luin omin päin ja jota käsittelimme yhteisissä sessioissamme. Ilmeisesti minusta oli apua hänellekin, koska nimeni pääätyi lopullisen version kiitoksiin - vuosia ennen kuin aloitin varsinaiset matematiikan opintoni yliopistossa - ja sain oman signeeratun kappaleeni siitä. Luin monistetta antaumuksella koko loppukouluaikani, ja samalla jatkoin lukujani omin päin. Kun muutin Jyväskylästä Tampereelle vuonna 1993, yhteyteni Kahikseen lähes tyrehtyi. Suhteellisuusteorian innoittamana jatkoin matematiikan lukujani koulussa - olin alusta asti luokkani tähti matematiikassa Tampereella - ja tein 10. luokan äidinkielen tutkielmani aksiomaattisesta geometriasta (käyttäen yhtenä lähteenäni Kahiksen monistetta, mutta myös yliopistotasoisia kurssikirjoja!). 12. luokan päättötyöni tein fysiikasta Kahiksen ohjauksessa, ja kirjoitusten jälkeen palasin Jyväskylään matematiikan fuksiksi, tarkoituksenani oppia myös fysiikkaa ja lopulta paljastaa suhteellisuusteorian salat!
Mikä sitten meni pieleen? Matematiikan fuksikurssit (lähinnä analyysin kurssit - lineaarialgebra ja euklidiset avaruudet olivat oikein mukavia) olivat raskaita, epämotivoivia ja tylsiä. Olen jälkikäteen vitsaillut, että matematiikan laitoksen suurin saavutus minun suhteeni oli saada minut vihaamaan analyysiä (olin koulussa suorastaan rakastanut differentiaali- ja integraalilaskentaa!). Fysiikan ensimmäiset viikot käsittelivät mittaustekniikkaa, ja luennoijan ohje oli: jos mittatulos poikkeaa suuresti odotetusta, se heitetään pois. Olin tullut oppimaan siitä, miten maailma toimii, ja minulle paljastettiin tuollainen temppu! Ei sinänsä, se oli varmaankin ihan käytännöllinen ohje perusopintojen labroja varten, mutta minä kuuntelin luentoja oppiakseni miten maailma toimii enkä päästäkseni kurssista läpi! Lopetin fysiikanopintoni siihen. Matematiikkaa jaksoin fuksivuoden loppuun. Keräsin myöhempinä vuosina aineopintoni kasaan ja tein pari syventävääkin kurssia, mutta en ole muutamaan vuoteen suorittanut matikkaa lainkaan. (Se mitä tietotekniikalla teen on hyvin matemaattista, mutta sillä ei ole juurikaan tekemistä sen matematiikan kanssa, mitä meidän matematiikan laitoksemme suosii. Ja toki olen muutaman luentokurssin kuunnellut, mutta tentit olen jättänyt väliin niiden stresaavuuden takia.)
Palaute osoitteeseen antti-juhani@kaijanaho.info.
Muista myös Pinserin blogilista
Tilaa tämä päiväkirja Päivän pamaukseesi (Pinseri)