01:01:17 EEST @959
Katsoinpa kolmoselta tulleen Päävärit-leffan. Meinasin jo ekan
kolmanneksen jälkeen lopettaa, mutta lopulta tarina oli ihan mukiinmenevä.
Mikä tuokin mieleeni...
Tom Clancyn Debt of Honour on pitkä kirja, liian pitkä tarinaansa nähden. Tekninen ekspositio toki kuuluu teknotrilleriin, mutta ei kirjan kliimaksia pidä venyttää pysäyttämällä toimintaa kuvauksilla siitä, miten hommat toimivat! Jos yhden henkilön reaktiota toisen ihmisen samassa tilanteessa tekemään tekoon pitää odottaa sivukaupalla (jotka eivät edes ole toisia yhtäaikaisia juonia!), jokin on pielessä.
Debt of Honour on mainio kirja, mutta se voisi olla parempikin, jos Clancy olisi hieman varovaisempi ekspositionsa kanssa.
16:59:24 EEST @624
Tommipommi,
käsittääkseni aito filosofi (itse vain leikin sellaista filosofian
approbatur-opintojeni ja sukurasituksen voimalla:-) heittää nimeltä
mainitsematta lokaa minun aiemmin esittämälleni Platon-tulkinnalle. Myönnän
auliisti, että tulkintaani oli vaikuttanut vahvasti oma tieto-opillinen
näkemykseni. Tulkintani ytimen - se joka luulee tietävänsä, saattaa toimia
väärän tiedon pohjalta, kun taas se, joka luulee, ettei tiedä, osaa toimia
varoen - uskon silti olevan siitä riippumattoman ja tekevän ainakin jotenkuten
oikeutta Platonin Sokrateelle.
17:24:00 EEST @641
Muutama asia, joka minua häiritsee Clancyn kirjoitustyylissä:
- Näkökulmavaihdoksessa Clancy viittaa näkökulmahenkilöön usein
hän-pronominilla ja paljastaa, kuka näkökulmahenkilö on, vasta monen
kappaleen jälkeen. Useimmiten syynä ei ole näkökulmahenkilön henkilöllisyyden
salaaminen, koska hän kuitenkin paljastaa sen hyvin pian. Tällainen tapa
hankaloittaa ainakin tämän lukijan kykä ymmärtää, mitä tarinassa tapahtuu.
- Samanmoinen moka on paikanvaihdoksessa jättää kertomatta, mihin paikkaan
siirrytään.
- Aikaisemminkin jo valittelin Clancyn tapaa pysäyttää kuuminkin tarina
teknisellä ekspositiolla.
Debt of Honouria (jonka muuten sain aamulla luettua loppuun)
lukiessa minua ihmetytti se, että kirjan taloushyökkäyksen torjuntatavan
keksimisessä meni henkilöiltä pari sataa sivua. Lopulta valittu ratkaisu
nimittäin tuntui minusta itsestäänselvältä heti, kun hyökkäyksen
tuhovaikutuksen varmistanut temppu oli lukijoille paljastettu (ja henkilötkin
tiesivät sen aika pian sen jälkeen, varmasti sata-parisataa sivua ennen kuin
keksivät ratkaisun).
19:36:31 EEST @733
Tänään on Debianin syntymäpäivä. Onneksi olkoon, täyskymppi-Debian!
22:45:56 EEST @864
Rupesin katsomaan kolmosen leffaa Salaliittoteoria, lähinnä koska
siinä on Patrick
Stewart. Stewart on muuten näköjään näytellyt Dickensin Scroogea TV-elokuvassa. Olisi kiva nähdä
se.
23:06:02 EEST @879
Ei tuota Mel Gibsonin
roolihahmoa kestä. Lopetin kesken.
Edellinen / Previous
Seuraava / Next
Antti-Juhani Kaijanaho