Suomalainen Steiner-koulu jakautuu kolmeen vaiheeseen: ala-aste (luokat 1-8) vastaa yhtä vuotta vaille peruskoulua, yläaste (luokat 9-12) päättää perusopetusvaiheen ja vastaa muuten osittain lukiota. Ne 12. luokan käyneet, jotka haluavat kirjoittaa ylioppilaaksi, käyvät ylimääräisen abiturienttiluokan (13. luokka). Kansainväliseen Steiner-koulun formaattiin (tunnetaan myös nimellä Waldorf-koulu) kuuluvat vain luokat 1-12. Ne muodostavat yleissivistävän yhtenäiskoulun; Melkein kaikki Tampereen-luokkatoverini olivat käyneet koko koulun yhdessä (varsin harva lopettaa Steiner-koulun 9. luokkaan).
Ala-asteella luokanopettajani oli Lea Blåfield. Luokanopettajana hän opetti meille melkein kaiken - liikuntaa, musiikkia ja kieliä lukuunottamatta. Lea tutki opetettavan asian lähteistä (jotka muistaakseni eivät läheskään aina olleet peruskoulujen oppikirjoja!), rakensi siitä meille sopivan kokonaisuuden ja opetti sen. Me emme käyttäneet kirjoja. Sen sijaan teimme vihkoja - alimmilla luokilla kopioimme sinne tekstit taululta, sitten kirjoitimme sanelusta (toki poikkeuksena sellaiset aineet kuten matematiikka). Piirsimme kuvia kirjojen malleista ja teimme vihkoista hienoja - ja toki asiapitoisia. Vihko oli yksi arviointikriteeri (emme saaneet numeroarvioita vaan sanallisen todistuksen). Viidennellä luokalla teimme luokan voimin lastennäytelmän, joka esitettiin julkisesti (me teimme Lumikin, mä olin kokki, joka teki häihin ison kaakun) ja kahdeksannella esitimme klassisen näytelmän (Shakespearen Myrsky, en enää muista omaa rooliani). Seitsemännellä luokalla teimme luokkaretken Kittilän Kaukoseen. Kuudennelta luokalta lähtien pidimme kukin kerran vuodessa kirjaesitelmän, ja äitini kirjahyllystä taitaa edelleen löytää samoihin aikoihin tekemäni tutkielma antiikin filosofeista :-)
Yläasteella (siis 9. luokasta eteenpäin) luokanopettaja vaihtui luokanvalvojaksi, joka oli aineopettaja muiden joukossa. Vihkojen teossa olimme yhä itsenäisempiä, viimeisillä luokilla se oli monissa aineissa kokonaan omalla vastuullamme (teimme muistiinpanoja tunnilla, joista sitten teimme vihkot omalla ajallamme). 9. luokalla teimme osin luokan erilaisissa tapahtumissa keräämillä rahoilla pyöräretken Ahvenanmaalle. 10. luokalla meillä oli maatalousleiri (vietin kaksi viikkoa Oraksen ja Ollin kanssa Teuvalla biodynaamisella eläimettömällä tilalla) ja maanmittausleiri jossain Tampereen lähellä korvessa.
Tampereen-englanninopettajallamme Lasse Tuoreksella on tapana laittaa 11.
luokat tekemään jokin Shakespearen näytelmistä lyhennettynä mutta alkukielellä;
me teimme A Midsummer Night's Dreamin (Kesäyön unelma, itse olin
Egeus - Enough, enough! My lord, you have enough!
). 11. luokalla oli
myös "teollisuusharjoittelu", jonka itse vietin Helsingissä Kirjokannassa myymäläapulaisena. 12.
luokalla teimme luokkaretken (edelleen luokan eri tavoilla keräämillä varoilla)
Ateenaan, teimme jokainen päättötyön (ks. omani)
ja teimme vielä koko luokan voimin "modernin" näytelmän (August Strindbergin
Uninäytelmä, itse olin Kansleri ja tein käsiohjelman).
Steinerissa sain opetusta tavanomaisten lukioaineiden lisäksi mm. arkkitehtuurissa (harjoitustyönä suunnitella asuintalo annettuun ympäristöön, välittämättä lujuuksista, laeista ja kustannuksista), maanmittauksessa ja kirjansidonnassa. Tämä oli toki pois osittain lukioaineista, joten Steiner-koulun päättötodistus ei vastaa suoraan lukion päättötodistusta, vaikka se kuulemma monissa oppilaitoksissa sellaiseksi hyväksyttiinkin. Mukavaa oli se, että 12. luokan loppuun asti tavoitteena oli lähinnä itsensä kehitys - ei ylioppilaskirjoitukset, kuten lukiossa kuulemma usein on.
13. luokalla tahti oli aivan toisenlainen; sillä luokalla ainoa tavoite oli kirjoittaa ylioppilaaksi. Opiskelimme vain niitä aineita, jotka aioimme kirjoittaa. Kävimme puolen vuoden (elokuun puolestavälistä penkkareihin) aikana läpi koko lukion oppimäärän kaikissa aineissa, joita opiskelimme. Kertasimme sen, jonka olimme aiemmin jo oppineet ja täydensimme tietomme muilta osin. Saimme paljon harjoitella todennäköisiä koetyyppejä (teimme runsaasti vanhoja ylioppilaskoetehtäviä). 12. luokalla meitä oli ollut jotain 25-30, en muista enää tarkasti; 13. luokalla kirjoittajia oli kai 18. Abiluokkamme oli koulun siihen mennessä tasokkain: eräs kirjoitti kuusi laudaturia ja yhden eximian (joka kuulemma oli muutaman pisteen päässä laudaturista), ja itse olin ällien määrässä (3) mitattuna vasta jotain viides tai kuudes.
Äh, mitäköhän aioin sanoa? No, kerkeäähän sitä. Nyt kuitenkin menen nukkumaan
(Clancyn kautta toki).
ANTTI-JUHANILLE 31.5.1985
"MITÄPÄ LAMPENI RAUHAISA MIETIT,
EHTOO KUN YLLESI LASKUTUU."
METSÄN VOIT ITSELLES' KUISKIVAN KUULLA,
ÄÄRELLÄS' KAIKKI KUN RAUHOITTUU.VESI NIIN SYVÄNÄ, KIRKKAANA PÄILYY,
TAIVAHAN SINEN SE HEIJASTAA.
SEININÄ YMPÄRÖI TUUHEAT KUUSET,
KATOKSI KAARTUA TAIVAS SAA.LAAJA JA LEPPEÄ ON PIHAN PIIRI,
JONKA VOI KODIKSEEN TUNNISTAA.
VIERAILLE AVOINNA SEINÄT JA KATTO
HETKEKSI TULLA JA TERVEHTÄÄ.SYVYYSPÄ LAMMEN VIEL' SALANSA KÄTKEE.
VAIN HARVA SAA SYVYYTEEN KURKISTAA.
MUTTA SILLE, KEN KERRAN ON YSTÄVÄKS' PÄÄSSYT,
PORTTI ON AVOINNA AINIAAN.OPETTAJA
Antti-Juhanille 30.5.1987
Rannalle kalastaja astelee.
Sumu tienoon vaipallansa peittelee,
ja seudun yllä uni väreilee
... on vielä aamu varhainen.Sananjalat polkuansa vartioi,
ja sammal askeltansa saattelee.
Ja pikkulinnut laulullansa ilakoi.
Punerrus nousee auringon.Ja kalastaja astuu veneeseen.
Se lipuu hiljaa pintaa veen.
Siell' täällä kala polskahtaa.
Airo veneen reunaan kolahtaa.Nyt laskee kalastaja verkkonsa
lähelle hiljaista luotoa.
Sitten katsoo ulapalle, aurinkoon
... ja kääntää veneen kokan kotiinpäin.
Ja kohta suhahtaa se kaislikkoon.
On onnelista alkaa päivä näin.Opettaja
Antti-Juhanille 31.5.1986
Ulpukka kultainen lammessa
loistavi lämmintä valoa.
Lainehet lammen kimmeltää,
aurinko niitä kun tervehtää.Ulpukka keinuvi laineilla lammen
luottaen ystävään turvalliseen.
Kauan se ylemmäs, ylemmäs pyrki,
kunnes sai kruununsa kultaisen.Ulpukka salaisuudet lammen
syvyyksien on selvitellyt.
Tietää se, missä pulppuaa lähde
kirkkahin, raikkahin, virkistävin.Ulpukka löytänyt on valon, tuulen.
Ilmojen ystäväks' ylennyt on.
Kullallaan, rauhallaan kaikille kertoo:
jokainen löytää voi auringon.Opettaja
Kopioin tähän näytteeksi 4. luokan vuositodistuksen kokonaisuudessaan. Sen oli kirjoittanut Lea Blåfield lukuunottamatta kielten osuutta, jonka kirjoitti Paula Keskinen.
Jyväskylän Rudolf Steiner -koulu
Antti-Juhani Kaijanaho
4. luokka 1987-88
VUOSITODISTUS
4. luokka
Antti-Juhani Kaijanaho
syntynyt 2. päivänä marraskuuta 1977
on käynyt Jyväskylän Rudolf Steiner -koulua
16/8 1984 alkaen.
Todistuksessa on 8 sivua.Jyväskylässä 30/5 1988
LEA BLÅFIELD
luokanopettajaJyväskylän Rudolf Steiner -koulu
Antti-Juhani Kaijanaholle
Neljäntenä kouluvuotenasi olet luonut uutta suhdetta koulutyöhön. Sinua kiinnostaa kovasti tutkiminen ja ajattelet paljon asioita.
Opetusta olet seurannut hyvin, mutta joskus olet uponnut omaan maailmaasi, ja sieltä on vaikea saada kättä liikkumaan. Silloin vihkotyö ei ole oikein joutunut.
Vihkotyösi on kohentunut koko ajan hitaasti, mutta siinä sinulla riittää vieläkin töitä. Katsommeko mitä voimme tehdä ensi lukuvuonna?
Tunneilla osallistut innokkaasti keskusteluihinkin ja kerrot omiakin näkemyksiäsi.
Luokkatovereiden kanssa tulet hyvin toimeen. Sinulla ei ole tarvetta riitoihin. Muista myöhs joskus pitää puolesi, jos havaitset sen olevan paikallaan.
Tänä lukuvuonna olet saanut oppia uusia aineita entisten, tuttujen lisäksi.
Kotiseudun historia
Olit kiinnostunut kotiseutusi menneisyydestä. Osallistuit hyvin tunneilla. Teit vihkoakin ihan mukavasti, ja ehkä tässä vihkossa muotosit parhaiten työtäsi.
Eläinoppi
Tutustuit erilaisiin eläimiin ympäristöissään ja kiinnostuit myös niistä. Huomasit varmaan, miten monimuotoinen eläinmaailma onkaan. Tiedät jo monista eläimistä ennestään.
Äidinkieli
Käsialasi muotoutuu koko ajan. Aloitatko usein kirjoittaa liian hätäisesti, koska joudut korjaamaan aika paljon? Virheet huomaat usein itse, mutta huomaapa t:n viivatkin!
Itsenäiset kirjoitelmasi osoittavat mielikuvituksesi rikkautta. Kirjoitat elävästi ja muotoilet hyvin ajatuksesi. Muista myös pitää mielikuvitusta kurissa silloin tällöin!
Kieliopin asiat omaksuit helposti ja nautit niistä silmin nähden. Harjoittelet myös ahkerasti.
Kerrot kuuluvasti ja elävästi, kun innistut. Luet myös sujuvasti.
Kalevalan kertomukset kiinnostivat sinua, mutta vihkotyöhön en ehtinyt innostaa teitä tarpeeksi.
Laskento
Opit nopeasti uudet asiat. Osallistuit tunnilla hyvin ja teit tehtäväsi huolella koulussa ja kotona. Joskus huomasit, että pitää olla tarkkaavainen, jos aikoo päästä oikeaan tulokseen.
Pidäthän vihkossa eri tehtävät selkeästi erillään.
Muotopiirustus ja piirustus
Piirtämisessä sinun on vielä nähtävä vaivaa. Hahmotat muodot ihan hyvin ja muotopiirustus sinulta jo sujuukin. Esinemuotojen kanssa sinun on ponnisteltava vielä. Jaksathan harjoitella ja yrittää jatkuvasti!
Musiikki
Olet tarkkavaisesti mukana huilunsoitossa, vaikka et voikaan käyttää paljon oikeaa kättäsi. Pystyit yleensä liittmään yhteiseen soittoon heti, kun se oli sinulle mahdollista.
Laulat kauniisti ja taisit innostua kuorostakin!
Kuvaamataito
Pidät maalauksesta. Sinun työsi ovat yleensä väritöitä, et pyrikään muotoon. Joskus saat värin loistamaan hienosti. Mutta vartioipa vettä, joka tekee usein työn haaleaksi tai nuhruiseksi.
Savi vaatii paljon voimaa. Sinä sait taistella saven kanssa, kunnes nujersit sen niin, ettei se tahtonut enää tulla miksikään. Syksyllä saat yrittää lisää!
Käsityö
Sinä teit kärsivällisesti ja hitaasti työtäsi. Syksyllä opit nurjan silmukan ja valmistit pannulappusi lopulta kuntoon. Hyvä! Ristipistotyöhön tartuit reippaasti ja teit työtä mallikkaasti, mutta vielä jää tehtävää kesäksikin.
Liikunta
Vaikka vamma rajoittaa liikkumistasi sinulla on opettajasi mukaan hyvät edellytykset harrastaa liikuntaa. Erityisen iloinen hän oli sinun innokkaasta osallistumisestasi tunneilla.
Antti-Juhani Kaijanaho
Olet 4. luokalla oppinut lukemaan sujuvammin niin saksaa kuin englantiakin. Uusien runojen ja laulujen lisäksi olet tutustunut muutamiin kielioppiasioihin. Tiedät verbeistä ja substantiiveistä monia asioita.
Niin kuin itse olet sanonut, kielet ovat ihan mukavia. Olet niin saksan kuin englanninkin tunnilla innokkaasti mukana, etkä anna muiden asioiden häiritä työtäsi. Varsinkin englanti näyttää kiinnostavan sinua paljon. Vastaat aina rohkeasti ja selkeästi. Vihkotyöt olet aina tehnyt tarkasti opettajan antamien ohjeiden mukaan. Parityöt ovat sinulle mieluisia.
Paula Keskinen
Kesätyö
Ompelethan valmiiksi ristipistotyynysi. Saat langat mukaasi. Toivottavasti tuot sen syksyllä valmiina kouluun.
Tarkkaile myös erilaisiä eläimiä kesän aikana.
Virkistävää lomaa!
Luokanopettajasi,
Lea Blåfield
Antti-Juhani Kaijanaho
Antti-Juhani on erittäin innokas musiikin harrastaja, kitaransoitto- ja laulutaitoinen "teoreetikko" joka mielellään ottaa kantaa ja esittää käsityksiään. Hän tuntee varsinkin poplaarimusiikin aluetta huomattavan laajasti, mutta ajoittain hänellä on taipumusta hedelmättömään näennäisteoretisointiin ja pikkuseikoilla näpertelyyn.
Yrjö Varjanne
Lausunnon lopusta näkee, että Yrjö ei ihan aina oikein sulattanut minun
loistavia ideoitani :-)
muutenhan tuosta saa sen käsityksen että esittelet noita huuhaapapereita koska et pärjää normaalien standardien mukaan ;o)
TAMPEREEN RUDOLF STEINER -KOULU
13. luokan päästötodistus
Antti-Juhani Kaijanaho
TAMPEEREEN RUDOLF STEINER -KOULU
13. luokan päästötodistusAntti-Juhani Kaijanaho
(henkilötunnus 021177-XXXX), joka on otettu koulun kirjoihin 10. luokalle elokuun 16. päivänä 1993, on suorittanut 13. luokan oppimäärän ja saanut eri oppiaineissa seuraavat arvosanat:
Uskonto kymmenen (10) Äidinkieli yhdeksän (9) Historia ja yhteiskuntaoppi kahdeksan (8) Psykologia kymmenen (10) Filosofia kymmenen (10) Biologia yhdeksän (9) Maantieto yhdeksän (9) Fysiikka (laaja oppimäärä) kymmenen (10) Kemia kymmenen (10) Matematiikka pitkä oppimäärä kymmenen (10) Ruotsin kieli yhdeksän (9) Englannin kieli (3 viikkotunnin oppimäärä) kymmenen (10) Saksan kieli (2 viikkotunnin oppimäärä) yhdeksän (9) Ranskan kieli ( viikkotunnin oppimäärä) - (-) ( viikkotunnin oppimäärä) - (-) ( viikkotunnin oppimäärä) - (-) Liikunta seitsemän (7) Kuvaamataito (12. lk) yhdeksän (9) Musiikki (12. lk) kymmenen (10) Tekstiilityö (10. lk) kahdeksan (8) Tekninen työ (12. lk) kahdeksan (8) Kotitalous (10. lk) kahdeksan (8)
Oppilas on osallistunut seuraaviin erikoiskursseihin: sanataiteen historia (10.lk/40 t), maanmittausleiri (10.lk/5 pv), maatalousharjoittelu (10.lk/10 pv), musiikin historia (11.lk/40 t), työjarjoittelu (11.lk/10 pv), arkkitehtuurin historia (12.lk/60 t), teknologia (10.-12.lk/130 t), opintomatka Kreikkaan (12.lk/1 vk) sekä teki päätöstyönään tutkielman "Fyysinen todellisuus: Fysiikan maailmankuva ja sen kehitys".
Arvosanojen keskiarvot:
Kaikissa aineissa (xxx) Pakollisissa lukuaineissa (xxx) Toukokuun 31. päivänä 1997
SIRPA ULKUNIEMI
Opettajakunnan puheenjohtaja
Tampereen Rudolf Steiner -koulu
(Leima)Steiner-koulusta 27. päivänä toukokuuta 1977 annetun lain (417/77) 2§ mukaan Steiner-koulun 13. luokan oppimäärän suorittaminen tuottaa samat edut ja oikeudet kuin valtion lukion oppimäärän suorittaminen.
Numero 4 vastaa arvosanaa heikko
Numerot 5 ja 6 vastaavat arvosanaa välttävä
Numerot 7 ja 8 vastaavat arvosanaa tyydyttävä
Numerot 9 ja 10 vastaavat arvosanaa kiitettäväKouluhallituksen 8.5.1984 vahvistama lomake
20:41:12 EEST @778
Se koulusta.Ilkka Kokkarinen haukkuu ilmaisun
todellista viisautta on tietää se, ettei tiedä mitäänperustellen kantansa sillä, että jos tuo lausahdus yleistyisialaluokankeskuudessa,seurauksena olisi vain ja ainoastaan katastrofi. Ymmärrän hänen näkökulmansa. Hankalinta tuossa on se, että tuo lausahdus on irroitettu yhteydestään:(Lainaus on Platonin Apologiasta (Gutenberg-projekti, 1999); kertojaminä on Sokrates. Korostus on minun. Valitettavasti käsilläni ei ole nyt suomenkielistä versiota.)Chaerephon [...] went to Delphi and boldly asked the oracle to tell him whether anyone was wiser than [Socrates] was, and the Pythian prophetess answered, that there was no man wiser. When I heard the answer, I said to myself, What can the god mean? and what is the interpretation of his riddle? for I know that I have no wisdom, small or great. What then can he mean when he says that I am the wisest of men? And yet he is a god, and cannot lie; that would be against his nature. After long consideration, I thought of a method of trying the question. I reflected that if I could only find a man wiser than myself, then I might go to the god with a refutation in my hand. I should say to him, 'Here is a man who is wiser than I am; but you said that I was the wisest.' Accordingly I went to one who had the reputation of wisdom, and observed him [...] and the result was as follows: When I began to talk with him, I could not help thinking that he was not really wise, although he was thought wise by many, and still wiser by himself [...] So I left him, saying to myself, as I went away: Well, although I do not suppose that either of us knows anything really beautiful and good, I am better off than he is,-- for he knows nothing, and thinks that he knows; I neither know nor think that I know. In this latter particular, then, I seem to have slightly the advantage of him.
Pointtini on, että jos haluaa oppia klassikoilta, pitää lukea alkuperäisiä teoksia (ehkä mahdollisesti kommentaareineen) sen sijaan, että luottaa lainauksiin. Itse asiassa, kehoitankin kaikkia lukijoitani lukemaan Apologian nyt heti, tältä istumalta.
21:30:18 EEST @812
Courtesy of J: Tulevaisuutta?
22:23:26 EEST @849
Palataanpa vielä koulutusaiheeseen.Kirjoitin ylioppilaaksi 13. luokan lopuksi, ja hain Jyväskylän yliopistoon matematiikan opiskelijaksi. Opiskelupaikkani oli varma, koska kelpasin "jonon ohi" kulkijaksi todistusteni perusteella. Opiskelin ensimmäisen vuoden pelkkää matematiikkaa saavuttaen kaikissa kursseissa kiitettävän arvosanan. Kesällä tein LaTeX-oppaan, jonka kanssa meni vähän pitkäksi, mikä pilasi syksyn opintoni. Raahasin itseni läpi sekä matematiikan että tietotekniikan cum laude -opintojen ja lopulta syksyllä 2000 vaihdoin pääaineeni tietotekniikkaan. Valmistuin luonnontieteiden kandidaatiksi (LuK) joulukuussa 2001 ja filosofian maisteriksi (FM) joulukuussa 2002. Graduani tein syksystä 2001 alkaen, ja lopulta sain siitä parhaan arvolauseen - laudatur - ja myöhemmin vielä laitoksen gradupalkinnon. Olen ollut kesästä 2000 Tietotekniikan laitoksen palveluksessa ja vuodesta 2002 alkaen ohjelmistotekniikan assistenttina. Olen nyt ohjelmistotekniikan jatko-opiskelija.
Edellisen vuodatuksen tarkoituksena oli lähinnä osoittaa, että kyllä Steineristakin voi edetä menestyksekkäästi "kovilla" aloilla :-)
Kopioin tähän vielä lopuksi ylioppilastutkintotodistukseni (joka oli määräävässä asemassa siinä, että pääsin suoraan opiskelijaksi):
YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS
021177-XXXX
ANTTI-JUHANI KAIJANAHO
ON TAMPEREEN RUDOLF STEINER -KOULUSSA
OSALLISTUNUT LUKIOLAIN (667/94) 22 §:N JA YLIOPPILASTUTKINTOASETUKSEN (1000/94) SÄÄTÄMIIN KOKEISIIN JA SAANUT PAKOLLISISSA KOKEISSA SEURAAVAT ARVOSANAT:
ÄIDINKIELESSÄ, SUOMI LAUDATUR RUOTSISSA, KESKIPITKÄ OPPIMÄÄRÄ MAGNA CUM LAUDE APPROBATUR ENGLANNISSA, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LAUDATUR MATEMATIIKASSA, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ LAUDATUR 54/60 JA YLIMÄÄRÄISISSÄ KOKEISSA SEURAAVAT ARVOSANAT REAALIKOKEESSA MAGNA CUM LAUDE APPROBATUR FYS. 28/ 8 SAKSASSA, LYHYT OPPIMÄÄRÄ MAGNA CUM LAUDE APPROBATUR TÄTEN HÄN ON SUORITTANUT YLIOPPILASTUTKINNON, MIKÄ YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNNAN SINETILLÄ VAHVISTETAAN.
HELSINGISSÄ 31. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 1997
TOIVE AARTOLAHTI
YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNNAN PUHEENJOHTAJAKOKEISTA ANNETTAVAT ARVOSANAT JA NIITÄ VASTAAVAT PISTEMÄÄRÄT OVAT
LAUDATUR (7), EXIMIA CUM LAUDE APPROBATUR (6), MAGNA CUM LAUDE APPROBATUR (5), CUM LAUDE APPROBATUR (4), LUBENTER APPROBATUR (3), APPROBATUR (2) JA IMPROBATUR (0).