Suihkussa mieleeni juolahti pätkä erästä sävelmää: aika on herätä, nousta ja
lähteä
. Vain tuo pätkä, vaikka monet lukijoistani varmasti täydensivät
mielessään säkeistön loppuun: kohdata ystävä kallehin
. Kari Rydmanin
loistava Niin kaunis on maa on suosikkilaulujani, mutta sen
nouseminen mieleen tässä yhteydessä on hieman pelottavaa. Lauluhan loppuu
(kertosäe huomiotta jättäen) sanoihin aika on eron ja jäähyväisten, poissa
on ystävä kallehin
. Rydman kirjoitti laulun oppilaittensa laulettavaksi
heidän koulukaverinsa hautajaisiin. En ole taikauskoinen, mutta
- eikös kaikki aina sano näin - en voi olla ajattelematta että
toivottavasti tämä ei ole mikään enne. (Ei se ole. Ei varmasti:-)
Olen kyllä nähnyt tuota laulua käytettävän oudossakin yhteydessä. Varmasti serkkuni ystävät ajattelivat, että Niin kaunis on maa on kaunis laulu, mutta silti sen laulaminen kyseisen serkkuni lakkiaisissa muutama vuosi sitten tuntui minusta asiattomalta. Kauniisti toki lauloivat.
Toinen laulu, joka on tänään soinut päässäni, on David Bowien ja Massive
Attackin versio laulusta Nature Boy, joka on Moulin
Rouge -elokuvan soundtrackilla (tämä versio ei ilmeisesti esiinny itse
elokuvassa). The greatest thing you'll ever learn is just to love and be
loved in return.
Todellakin.
Keskisuomalaisessa oli tänä aamuna Lehtolaisen uusimman kirjan Veren
vimma arvostelu. Ihmettelen kyllä, millä kiireellä Sari Toivakka oli
arvostelunsa laatinut, kun ei ollut vaivautunut edes tarkistamaan, kuinka
Lehtolaisen edellisen kirjan nimi kirjoitetaan (Toivakka haukkuu arvostelussa
senkin). Häiritsevää oli laajamuotoinen lukija-passiivin (vrt. sinä-passivi)
käyttö: Paljastuskirja murhan motiivina epäilyttää lukijaa alusta saakka. - -
Lukijan on vaikea uskoa moisen hutsun toimivan poliisivoimissa minihameessaan
ja korkokengissään.
Ja niin edelleen. Eikö Toivakka ollut riittävän varma
mielipiteestään, että se piti verhota tuollaiseen halpahintaiseen kikkaan?
Itse arvostelun sisältöön en puutu muuten kuin toteamalla, etteivät Toivakan
"lukijaa" häirinneet asiat häirinneet minun "lukijaani". Että sillei.
Pinseri on näköjään lisännyt minutkin listalleen. Taisin laittaa pyynnön
torstaina tai joskus...
Nyt on aika pukeutua ja hypätä bussiin. Matka alkakoon!
J. saapui Matkakeskukseen matkatavaroineen kaukobussilla yhdeksältä. Sitten raahattiin tavarat laiturille neljä, josta ne lastattiin Mikkelin-bussiin. Bussissa sitten istuttiin melkein kaksi tuntia, ja Mikkelissä vaihdettiin taas. Perillä piti olla kahdeltatoista; bussi jätti meidät 200 metrin päähän viittä vaille, ja sen 200 metrin kulkemiseen meni lähes tunti, Pitkälti ongelmana oli tavaroiden paljous ja kantajien vähyys (muutamaan kertaan kirottiin ettei otettu taksia asemalta). Oman mausteensa teki huonon viitoituksen aiheuttamat navigointivirheet, jotka kyllä otan täysin omaan piikkiini (olin toki sovitusti printannut kohteesta kartat mukaan, mutta jätin ne erehdyksessä kotiin). No, perille päästiin noin tunti myöhässä, ja kaikki oli lopulta hyvin. Jätin J:n kotiutumaan, ja palasin itse Mikkeliin. Kiersin torin läpi (siellä muuten ei voi olla huomaamatta Mikkelin sotaista historiaa!) ja lopulta päädyin syömään Rossoon. Kulutin siellä bussinodotusajan, ja hyppäsin Jyväskylän vakiovuoroon vatsa ylitäynnä - ei mitenkään fiksua kun ottaa huomioon, että vakiovuoro kiersi Toivakan mutkaisten ja mäkisten teiden kautta. Noh, onneksi ei käynyt pahasti. Juuri tulin kotiin.
Aika hauska havaita että nousin n. sata pykälää Pinserin listalla poissaoloni
aikana :-)
Palaanpa vielä Sari Toivakan Lehtolaisarvioon (ks. edellä). Toivakka valittaa,
että Maria Kallio on muuttunut siitä, mitä tämä oli sarjan alussa. Haloo!
Henkilöiden kehitys on oleellinen osa tarinankerrontaa. Jos mielummin lukee
samnlaisesta tyypistä kirja toisensa jälkeen, on enemmän kiinnostiunut
henkilötyypistä kuin henkilöhahmosta (ei siinä sinänsä mitään
väärää ole, mutta ei muuttuva henkilö suinkaan huono asia ole!).