Olen lueskellut Aristoteleen Runousoppia. Ymmärsin viimeinkin mitä Aristoteles
tarkoitti puhuessaan tarinan alulla, keskikohdalla ja lopulla. Aiemmin pidin
sitä trivialiteettina: tietenkin kaikella on alku, keskikohta ja loppu.
Muutta Aristoteles puhuukin klassisesta draaman rakenteesta: Alku on se, missä
henkilöt esitellään; alku loppuu siihen, kun tarinakysymys on asetettu ja
protagonisti (päähenkilö) aloittaa tavoitteen tavoittelun. Keskikohdassa
tarinakysymykseen etsitään vastausta, päähenkilö yrittää saavuttaa tavoitteensa
ja kohtaa vastustusta. Loppu alkaa siitä, kun tarinakysymykseen vastataan ja
päähenkilön tavoittelun onnistuminen tai epäonnistuminen lopullisesti ratkeaa.
Löysin kuukausi sitten uuden kirjakaupan, nimeltään Jyväskylän Uusi Kirjakauppa. Se kuuluu Kipa-ketjuun. Kiva pikku liike arelassa (eli siis Kolmikulmassa) se on. Kyselin eilen Markku Ropposen Jyväskylään sijoittuvia dekkareita. Uusi tulee kuulemma torstaina; täytyy käydä katsomassa sitten. Vanhaa ei enää ollut.
Olen viime aikoina ruvennut lukemaan enemmän tai vähemmän järjestelmällisesti Tom Clancyn Jack Ryan -jännäreitä. Alunperin tunsin hahmon vain Punaisen lokakuun metsästys -leffasta, jonka katsoin joskus vuosia sitten vuokravideolta isän kanssa. Päätin kesäkuussa ostaa sen sitten DVD:llä, mutta löysinkin neljän Clancy-filmatisoinnin paketin kohtuuhintaan, johon tuo leffa kuului. Ostin sen sitten. Katsoin ne kolme muuta, ihastuin Peloista pahin -leffaan (leffa, jossa räjäytetään ydinlataus nykyajan kaupungissa, ei voi olla täysin huono:-), ja päätin lukea kirjat. Luin Punaisen lokakuun metsästyksen ja Peloista pahimman ensin, ja sain juuri luettua Red Rabbitin. Amazonista on tulossa pari muuta kirjaa tällä viikolla.
Tom Clancyn lukemiseen liittyy sellainenkin ajatus että saatan joskus innostua kirjoittamaan jännäreitä, ja genreä on hyvä lukea ennen kuin alkaa siinä kirjoittamaan (samalla periaatteella luin juuri Ilkka Remeksen Pääkallokehrääjän).
Lehtolaisen uudesta kirjasta vielä sellainen kiva yksityiskohta (ei spoilaa):
loppupuolella kun Antti tulee miekkarista, hän toimittaa Marialle terveisiä
tämän supo-tuttavalta Riitta Kuurmalta. Supo-etsivä Riitta Kuurma on tärkeä
sivuhenkilö Taavi
Soininvaaran jännäreissä. En ole tällaisia muiden kirjailijoiden
henkilöihin viittaamista ennen nähnyt suomalaisissa kirjoissa (ruotsalainen Jan Guillou käytti viimeisessä Coq
Rouge -jännärissään Henning
Mankellin Kurt Wallander -henkilöä sivuhenkilönä).
Taidan mennä nukkumaan.
Olin helleaallon aikana korvannut hienon lämpimän peittoni pelkällä pussilakanalla (peittää mutta ei lämmitä), mutta nyt alkoi kaduttaa, kun oli viileä yö. No sen siitä saa :-)
Pitäisi siivota täällä, kun ei enää pääse kunnolla liikkumaan sängystä koneelle
ja takaisin. Mutta milloin sitä jaksaa.
Sain tänään postitse takaisin oman kappaleeni yliopiston kirjaston kanssa tehdystä sopimuksesta teoksen (lue: gradun) saattamisesta verkkokäyttöön. Ei siitä ole kuin reilu puoli vuotta kun sopimus tehtiin...
Samalla tuli kolme Amazon-pakettia. Saas nähdä mitä niissä on.
Avaan ensimmäisen. Sieltä löytyi Andromedan (sarja, johon J. minut tutustutti:-) DVD-paketti (viisi ekaa jaksoa, kaksi levyä).
Avaan toisen. Sieltä löytyi Aristoteleen Poetics (olin tilannut tämän ennen kuin löysin suomennoksen Kampus-Kirjasta).
Kolmas on painava ja iso. Avataanpa. Sieltä löytyi kovakantinen
The Star Trek Encyclopedia - A Reference Guide to the Future
(Updated and Expanded Edition). Minulla on kyllä kirjan eka laitos
pehmeäkantisena, mutta siitä puuttuu kaikkea mielenkiintoista (mm.
sotilasarvomerkit).
Tämänpäiväisen ruoan resepti, kuten lupasin:
300-400 g Lihaa maun mukaan (tänään käytin marinoituja naudan paistisuikaleita) 200-300 g Pastaa (minä käytän usein Torinon plus-pastoja, joissa on ylimääräistä kuitua) 1 purkki (n. 200 g) Ananasta omassa mehussaan (murskana tai paloina) 1 purkki (400 g) Tomaattimurskaa 400-450 g Herne-maissi-paprikaa n. 100 g Juustoa maun mukaan (tänään käytin Mustaa Pekkaa) Mausteita maun mukaan (tänään käytin lihaliemikuutioita) Keitä pasta ohjeen mukaan, ja tee kastike pastan valmistumista odottaessa:
Ruskista liha. Kaada sekaan ananas ja tomaattimurska. Sekoita ja anna kiehua hetki (liemikuution voi halutessaan lisätä tässä vaiheessa). Lisää herne-maissi-paprika, sekoita ja odota, että kiehuu taas. Lisää juusto ja anna kiehua, kunnes juusto on kokonaan sulanut. Mausta. Tarvittaessa anna kiehua, jotta liha kypsyy.
Kun pasta on valmis, sekoita siihen kastike. Ruoka on heti valmis.
Laskeskelin tuossa, että tämänpäiväisen koko satsin hinnaksi tuli n. 9 euroa.
Satsista tulee useampi annos. Vegaaniversion saa jättämällä juuston pois
(tuskaa!:-) ja korvaamalla lihan jollakin sopivalla (olen valmistanut tästä
variantin mm. valkoisilla pavuilla).
Tuo resepti muuten on hyvä tapa käyttää spämmiä eli säilykelihaa. Purkillinen
spämmiä reseptin lihana tekee mainion ruuan.
Saa sii, kuten isälläni on tapana sanoa ;-)
Meillä Keski-Suomessa osataan sentäs puhua suomea oikein :-).
We aim to please.